Kustannusosuuskunta Länsirannikon vuonna 2007 julistaman Harhama-romaanikilpailun tulokset julkistettiin Aleksis Kiven päivänä 10.lokakuuta 2009. Alle 30-vuotiaille suunnattu kilpailu ei tuottanut kovin runsasta käsikirjoitusten tulvaa, sillä osallistujia oli kaikkiaan seitsemän. Näiden joukosta tasokkaimmiksi tuomaristo arvioi kolmen kirjoittajan teokset. Varsinaisia palkintosijoja ei kuitenkaan jaettu, vaan näille kolmelle myönnettiin 500 euron kannustuspalkinnot.

Palkitut kirjoittajat ovat Eetu Lehmusvuo Oulusta, Emilia Leppälä (vas.) Sievistä ja Anni Viitasaari Alajärveltä. Kustantajan tavoitteena oli saada esille oman alueensa – Pohjanmaan – kirjoittajia, ja tässä suhteessa kilpailu täytti odotukset.
Itse käsikirjoituksissa ei nuorten arkitodellisuus ja nykyhetki kuitenkaan tule kovin usein esille. Fantasian suosio näkyy myös nuorten omissa kirjoituksissa, jotka usein liikkuvat kaukana menneisyydessä tai tulevaisuudessa tai toisissa todellisuuksissa.
Vaikka aivan ”valmiita” käsikirjoituksia ei löytynytkään, saattaa joku palkituista käsikirjoituksista päätyä jatkokehittelyyn ja päästä Länsirannikon kustannusohjelmaan.
Tuomaristossa istuivat läänintaiteilija Marja-Leena Mäkelä, kirjailija Varpu Vilkuna ja ohjelmakoordinaattori Antti Huntus.
|