Kari Ilmosen kynä piirtää länsirannikon rantaviivaa ja aikahorisonttia. Hän kirjailee maanläheisiä ja surrealistisia näkyjä. Pohjalainen mielenmaisema on täynnä värejä ja
yllättäviä tarinoita.
Buddha tulee Pobedalla valtatie 8:aa,
pysähtyy taukopaikalle ja
rykäisee pyhimmän asentonsa
yölliselle peltoaukealle,
ja pari äänetöntä rukoustakin
se sinne istuttaa
siten kuin perunoita tavataan
istuttaa,
ilman suurempaa teologiaa.
Hiljaisuus Kokkolan Puotiniemessä on päättynyt.
Kari Ilmonen on syntynyt Pietarsaaressa 1956 ja on asunut vuosia Kokkolan (Kälviän) Puotiniemessä. Hän työskentelee professorina Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Ilmosen aikaisempaa runotuotantoa ovat Merkkien sade (Like 1993), Aamun karpalo, (Like 1995) ja Nevernever (Like 2000). Lisäksi Ilmonen on ollut mukana runoantologioissa ja julkaissut pari kaunokirjallista esseetä 2000-luvun alkupuolella sekä toimittanut viisi runokokoelmaa Kustannusosuuskunta Länsirannikolle. Ilmonen on toiminut Pohjanmaan taidetoimikunnassa kirjallisuuden edustajana 2000-luvun alkupuolella. Hänet on valittu Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi 1990-luvulla, mutta on eronnut muutamia vuosia sitten. Ilmosen varhaisempi tausta liittyy rockmusiikkiin: mm. St. Petersaari-yhtyeeseen, jossa hän toimi muusikkona, säveltäjänä ja sanoittajana vuosina 1978-1982.
Länsirannikon julkaisema Lyhtyjä lakeuksilla on Ilmosen neljäs runokokoelma. Sen tekstejä on ollut esillä aiemmin runotauluina Ilmosen ja pietarsaarelaisen kuvataiteilija Olavi Tialan samannimisessä yhteisproduktiossa. Ensimmäinen näyttely toteutui Pietarsaaren Tupakkamakasiinilla syyskuussa 2008, toinen näyttely Kokkolassa K.H. Renlundin näyttelyhallissa keväällä 2009. Muutama Tialan maalauksista on päätynyt myös runokirjan kanteen.
nidottu, 71 s.
Kannen maalaukset: Olavi Tiala
Kannen valokuvat: Tomi Hirvinen
Kannen suunnittelu ja taitto: Ilkka Luoto
ISBN 978-952-9505-68-5
Hinta 18 €
Tee
tilaus
sähköpostilla tai
puh. 06-831 5799. |