Uutuudet Kirjat Tilaus Yhteystiedot Osuuskunta Runon ja suven päivä På svenska
 

Arto Ojakangas

Linnunkantaja

Pikkuradan tarina jatkuu

Korpeen  työntyvästä metsäradasta on tullut maalaispitäjän elämänsuoni. Se viitoittaa työn ankaruuden ja ilon, yksinäisyyden ja kosketuksen, elämänliekin hiipumisen ja uuden syntymisen, se piirtää raudanlujat luokkarajat.  Kiskojen välissä voi kuollut saada kuolemantuomion ja vanhapiika löytää oman ihmisen.

Linnunkantajassa kertoja on jokainen yhteisön jäsen. Usein äänessä on radanjohtajan piika Elina, tai pariskunnalle yhteistä kotia rakentava Erkki, mutta kohta tarinan rikasta kudelmaa vie eteenpäin taas joku toinen.   Onni, rakkaus ja vauraus eivät jakaudu tasapuolisesti, mutta kaikki ovat jossakin määrin sivullisia.

ARTO OJAKANKAAN Linnunkantaja on itsenäinen teos, mutta jatkaa samalla romaanissa Pölkynvälit (2005) alkanutta 1920-luvun Kannukseen sijoittuvaa tarinaa. Tarinan kehyksenä ovat historialliset faktat, ja monilla kirjan hahmoista on yhtymäkohtia todellisiin henkilöihin.

Viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon aikana Pikkuradalla työskenteli ihmisiä Kannuksen, Sievin, Toholammin ja Lestijärven lähes jokaisesta sellaisesta asumuksesta, josta ansiotyöhön oli lähdettävä. Eskolan metsärata palveli alueen puunkuljetusta noin neljänkymmenen vuoden ajan eli 1920 -luvun alusta 1960 -luvun alkuun. Tuona aikana kapearaiteista rautatietä pitkin kuljetettiin yli kaksi miljoonaa kuutiometriä puutavaraa. Samalla Pikkurataan kietoutuivat satojen ihmisten elämäntarinat.

Pikkuradan vaiheet ovat kiinnostaneet Kannuksen Eskolassa varttunutta Arto Ojakangasta pienestä pitäen; sekä hänen isänsä että isoisänsä työskentelivät metsäradalla. 1990-luvun alusta lähtien hän on kirjoittanut kaikkiaan seitsemäntoista näytelmää eri näytelmäryhmille. Neljä näistä liittyy pikkuradan vaiheisiin.

Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2009

sidottu, 420 s.
Kansi: Hannele Peltorinne
ISBN 978-952-9505-71-5
Julkaisupäivä 6.7.2009
Hinta: 15 €

Tee tilaus sähköpostilla tai puh. 06-831 5799.


 
 

Uusi painos Pölkynvälit-romaanista!

 

Linkkejä:

Arto Ojakankaan pikkurata-sivut

Eskolan kesäteatterin sivut

Eskolan kyläyhdistyksen sivut