Yön hiljaisuus viipyy puiden alla. On niin hiljaista, että voin kuulla hiekanjyvien kuiskaavan. Kuolleet eivät puhu, kuitenkin he haluavat kertoa oman tarinansa. He pyytävät minua kertomaan sen.
Eilispäivän Kokkola. Silmiemme eteen piirtyy kuva kaupungin taloudellisesti ja sivistyksellisesti elinvoimaisesta aikakaudesta. Kuvan piirtävät meille kertomuksissaan menneiden aikojen miehet ja naiset, näin kaupungin historia alkaa elää, tulee meitä lähemmäksi. Kunnianarvoiset suvut Donner, Roos, Kyntzell, Björkman, Forsén, muiden muassa, vaikuttivat aikana, jolloin Kokkola oli merkittävä kaupunki laivanrakennuksen ja merenkulun alalla. Tuona aikana täällä rakennettiin enemmän laivoja kuin missään muualla Pohjoismaissa. Kokkolasta tuli tuhannen purjelaivan kaupunki.
Jännittävä ja mielenkiintoinen tarina avautuu lukijalle, kun hän saa seurata kirjailijan vaellusta Kokkolan Marian hautausmaan vanhojen hautojen keskellä. Omaleimaisen tunnelman kertomukselle antavat vanhat, unohduksiin jääneet asiakirjat, joiden kautta lukija saa tutustua erään kokkolalaisen laivurisuvun elämään.
Gunvor Ahlskog (s. 1928) on koulutukseltaan liikunnanopettaja, jossa virassa hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä asti. Jo työelämässä ollessaan hän kirjoitti suuren määrän matkakertomuksia eksoottisista paikoista tai pienistä unohduksiin jääneistä idylleistä. Lisäksi hän kirjoitti artikkeleita sanomalehtiin ja ammatillisiin julkaisuihin.
Eläkkeelle siirtymisen jälkeen hänen kirjoituksiaan on julkaistu vuosikirjoissa ja antologioissa, joista mainittakoon "Sagor och Fabler" (Författarnas Andelslag 1996), "Sanat-Skrivet" (Keski -Pohjanmaan kirjoittajayhdistys Pränttärit ry.), "Läslust" (Svenska Österbottens Litteraturförening 2000). Vuonna 2003 ilmestyi novellikokoelma "Skört som glas" osana Författarnas Andelslagin 30-vuotisjuhlakirjaa. Gunvor Ahlskog kirjoittaa niukkasanaista, melkein minimalistista proosaa, jossa koko ajan kuitenkin on läsnä häivähdys magiaa.
Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2008
ISBN: 978-952-9505-65-4
112 s.
Kansi: Esa Tiainen
Hinta: 25€
Tee
tilaus
sähköpostilla tai
puh. 06-831 5799.
|